Mietteitä matkalle

Virsien sanat menevät monesti ohi tajuntamme. Laulamme ajattelematta, mitä laulamme. Yksi ensi sunnuntain virsistä on Seppo Suokunnaan kirjoittama Annoit, Herra, tehtävän (virsi 443). Kun tuon virren tekstin kääntää kysymyksiksi, löytyy paljon ajateltavaa.

Tehtäväni on Jumalan antama, muistanko sen? Käytänkö oikein hänen antamansa lahjat?
Toiminko avoimesti, olenko luottamuksen arvoinen? Onko minulla aikaa näihin tehtäviin vai käytänkö aikani muuhun? Kannanko omalta osaltani yhteistä vastuuta? Muistanko levätä kiireen keskellä? Olenko tasapuolinen, rakastanko toisia, toiminko viisaasti?

Onko meillä seurakuntana yhteys, koemmeko asiamme yhteiseksi, onko meillä yhteisymmärrystä? Suunnittelemmeko asioita yhdessä, kuuntelemmeko toisiamme ja neuvottelemmeko eri vaihtoehdoista? Onko meillä liian paljon asioita hoidettavana? Katoaako meiltä näky? Onko meillä rohkeutta luopua turhasta? Näemmekö sen, mikä on olennaista? Olemmeko riippuvaisia olennaisesta?

Luotanko siihen, että väsymyksen tullessa Jumala voi antaa uutta voimaa? Uskonko, että Jumala kantaa minua huoltenikin alla? Luotanko siihen, että Jumala johtaa minua sanansa kautta? Muistanko kiittää Jumalaa hänen johdatuksestaan?

Voimmeko vastata kaikkiin näihin kysymyksiin niin kuin niihin tulisi vastata? Tuskinpa vain. Siksi on tarpeen laulaa tätä virttä ei vain suulla vaan myös sydämellä.