Mietteitä matkalle

Joitakin aikoja sitten sain käsiini vanhan äänitteen, jossa oli haastateltu iäkästä Kalle pappaani. Haastattelu oli tehty lähes viisikymmentä vuotta sitten. Siinä kyseltiin millaista elämä oli entisaikaan maaseudulla. En ollut tiennyt nauhoituksen olemassaolosta mitään ja olikin mielenkiintoista kuunnella vanhan pappani ääntä ja niitä hyvin mielessä säilyneitä asioita, joista hän kertoili. Olin itse vain seitsemän vuotias, kun pappa kuoli, enkä muista hänestä kovin paljoa. Haastattelussa käytiin läpi kaskenpoltot ja pellon muokkaukset. Olipa siinä kokemuksia reserviläisenä olostakin Venäjän vallan aikaan.

Kesken haastattelun Kalle-pappa alkoi puolestaan tentata haastattelijaansa, kysyen tältä uskonasioista. Pappaa kiinnosti tietää, oliko haastattelija omistanut sen lahjan minkä Jumalan sana tarjoaa. Kysymys aiheutti vähän hämmennystä mutta pappa vain jatkoi, että itse hän ottaa sen hyvin mielellään vastaan, vaikka ei tahdo aina tohtia kun on liika paha. Niin kuin hän asian ilmaisi. Onneksi Jumala ei pahuuksia katsele, hän jatkoi. Ei ne enää meitä kadota, jos omistamme Kristuksen lunastustyön.

Tuo ajallisesti kaukainen viesti kertoi vahvasti sen mikä oli elämän tuki ja turva. Samalla se toi rohkaisun tähän päivään ja vahvisti virren sanat: ”Sukupolvet ennen meitä taivasteitä sanan turvin kulkivat, lampun viimein sammuessa Jeesuksessa silmät uneen sulkivat.” Jos he selvisivät elämästä vaikeinakin aikoina Kristukseen turvaten, antakoon se rohkeutta meille tämän päivän ihmisille käydä huomiseen samaan luottamukseen turvaten.