Sunnuntai 5.9.2010
"Kuin ärjyvä leijona" |
|
|
Herättäjäyhdistyksen entinen toiminnanjohtaja ja päätoimittaja Jaakko Elenius kuoli viime tiistaina. Hän sairasti vakavaa sairautta. Elenius tunnettiin kantaaottavana, jopa ärsyttävänäkin kirkonmiehenä. Vaikean sairauden keskellä myös pimeyden voimat tulivat hänelle tutuiksi. Hän sanoi, että terveenä ollessa sellaisia ei tullut juuri ajatelleeksi. Mutta kun kuoleman todellisuus tuli konkreettiseksi, demonit tulivat todellisiksi. Se keino, jolla hän selätti pimeyden voimat, olivat yksinkertaiset, Jumalan sana ja kirkon ikiaikaiset rukoukset.
Jos on olemassa Jumalan hyvyyden voima, on olemassa myös paha ja Pahuuden voima. Siksi kannattaa tarkkaan muistaa tulevan sunnuntain raamatunkohdan kehotus: ”Pitäkää mieloenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä. vastustakaa häntä, uskossa lujina” (1.Piet. 5:8).
|
| - Matti Tolvanen |