Mietteitä matkalle

Sivusta kuulin ikäihmisen ja pienen pojan keskustelun,

ja se meni jotenkin näin:

”Joko olet koululainen?” ”Ei, kun käyn päikkärissä.”

Kysymys toistui ja samoin vastaus, jota poika vähän täydensi:”

Käyn päikkärissä. Päivä kerrallaan.”Oli juuri laulettu Päivä vain ja hetki kerrallansa.

Poika näki teorian ja elämän yhteyden. Ja sitä hän eli vahvasti myös todeksi.

Hän eli tässä ja nyt niin kuin vain lapsi voi.

”Nyt” on juuri tämä ainutlaatuinen ja ohikiitävä hetki.

Tästä hetkestä ei tarvitse kiirehtiä seuraavaan. Tässä hetkessä on kaikki.

Yhdestä hartauskirjoituksesta luin: Siellä missä ikuisuus kohtaa ajan,

siellä tämä hetki tulee tärkeäksi. Upeasti sanottu – se on juuri noin.

Silloin kun Jumala saa kohdata minut, silloin kun pyhä saa koskettaa

sisintäni, silloin tiedän eläväni täydesti tässä ja nyt, eikä mitään puutu,

 minnekään ei ole kiire.

Elämän ei tarvitse olla täydellistä voidakseen elää näitä täysiä nyt -hetkiä.

Voin olla mitä suurimmassa määrin itsekin puutteellinen ja rikkinäinen,

mutta Jumala laupeutta se ei estä. Hän saapuu armossaan keskeneräisen ja syntisen ihmisen luo.

Hänen yhteydessä tähän hetkeen leviää syvä elämänilo.