Mietteitä matkalle

Kun olin nuori, koin hyvin vaikeaksi kertoa toisille sitä, että olen uskossa. Pelkäsin, että minulle naurettaisiin ja joutuisin sen takia kiusatuksi.

Tuohon aikaan ns. kristillisissä piireissä pidettiin tärkeä sitä, että jokainen uskova todistaa puhumalla ja näyttämällä uskostaan. Minun aikani ei ollut vielä silloin tuoda uskoani esille.

Kerran sitten koulun välitunnilla eräs kaverini sanoi ”sinusta pitää tulla pappi”. Tätä ammattia olin jo silloin ajatellutkin, mutta en ollut vielä kertonut uskostani ja suunnitelmistani toisille. Tämä syvällinen kaveri oli jotenkin aavistellut sisimmät ajatukseni.

Kun sain tehtäviä kotiseurakunnassani, kuten toimiminen rippikouluisoisena, levisi tieto minun uskostani. Yllätyksekseni kaikki toiset kunnioittivat vakaumustani.

Kaikkien tehtävä ei ole saarnata. Ihminen voi kertoa uskostaan ihan vain elämäntavallaan. Varsinkin rehellisyys, luotettavuus, auttavaisuus ja ystävällisyys kertovat toiselle, että elämässä on tietty sisältö.

Olen ihan tavallinen ihminen. Iloitsen siitä, että tällaisenani kelpaan Jumalalle. Uskonelämä on perusta, jonka pohjalta kohtaan kaikki elämässä vastaan tulevat asiat. Tiedän, että Jeesus kulkee kanssani antaen elämääni sisäisen ilon, rauhan ja elämän tarkoituksen.

Nyt olen saanut toimia 30 vuotta pappina ja pitää kristillistä sanomaa julkisesti esillä.