Keskiviikkko 8.9.2010
Jumalan silmä näkee kaiken |
|
|
Googlen uusi toiminto säikäytti: ei kai elämästäni nyt paljastu jotain salattua tai muuten ei-toivottua? Luulen, että aika monella on sydän värähtänyt tähän tahtiin. Ymmärrettävää: kukapa meistä matti ja maija meikäläisistä haluaisi koko kylän/maailman tietävän yksityisasioitamme? Jokaisella on oltava oikeus yksityisyyteen, omaan reviiriin. Intiimiasioiden penkominen tosin on muotia mediassa ja ruokkii uteliaisuuden nälkää, mutta ei tunnu oikein terveeltä ilmiöltä. Jumalan edessä kaikki on paljasta ja avointa. Tässä ei ole kyse yksityisasioista vaan synnistä, siitä missä olen poikennut oikealta tieltä, missä olen haavoittanut toista ihmistä, missä olen elänyt Jumalan tahdon vastaisesti. Googlen toiminnot eivät vedä vertoja Jumalan silmälle. Häneltä ei voi salata mitään. Ovelimminkin piilotettu ja kauneimminkin selitetty paljastuu. Se, mitä Jumalan silmä on nähnyt, on vienyt hänen poikansa ristille kärsimään ja kuolemaan. Ristillä on syntisen ihmisen ainoa toivo: anteeksiantamus armosta. ”Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. – Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.” |
| - Tuula Suuronen |