Sunnuntai 5.9.2010
Yhdistävä rukous |
|
|
Kuluneen viikon maanantaina vietettiin Kristittyjen ykseyden rukouspäivää. Rukouspäivän vietto liittyy vuosittain 18.-25.1. vietettävään Ekumeeniseen rukousviikkoon. Viikon aikana ympäri maailmaa hiljennytään rukouksiin kristittyjen välisen ykseyden puolesta. Jeesuksen niin sanotussa jäähyväisrukouksessa (Joh. 17:21) Jeesus esitti toiveen, että hänen seuraajansa olisivat yhtä. Toiveen eteen on tehtävä työtä myös alkaneen uuden vuosikymmenen aikana. Yhä tänäkin päivänä kristittyjen välillä on epäsopua, ristiriitoja ja suvaitsemattomuutta. Ykseyden edistäminen on haastava tehtävä moniarvoistuneessa maailmassa. Rukousta rauhan, sovinnon ja oikeudenmukaisuuden puolesta tarvitaan.
Rukousviikko kannustaa tarttumaan rukoukseen. Sinutkin on kutsuttu mukaan yhteiseen rukousketjuun. Jokaisen päivän tulisi olla rukouksen päivä. Rukouksessa on uudistavaa ja eheyttävää voimaa. Joku saattaa pohtia mielessään, kuinka osaisin rukoilla oikein. Tärkeintä on vain aloittaa rukous. Rukousta ei tule nähdä suorituksena. Rukouksessa saa levätä Jumalan edessä, olla oma itsensä. Aina rukoukseen ei löydy edes sanoja, huokauskin riittää. Jumala on luvannut kuulla rukouksemme. Tämän lupauksen varaan voimme jättää itsemme ja lähimmäisemme.
Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. (Fil. 4:6)
|
| - Kaisa Käräjämies |