Mietteitä matkalle

Vanha sananlasku sanoo: ”Hyvä Tuomas joulun tuo, paha Nuutti pois sen vie”. Eilen oli Nuutin päivä, siis jouluaika on ohi. Vasta äskenhän, siltä tuntuu, sytyttelin ensimmäistä adventtikynttilää ja sitten yht´äkkiä kynttilöitä olikin neljä lupaamassa joulun valoa. Joulun valo ei sammu kuitenkaan edes Nuutin päivään. Se loistaa tänäänkin, kun kuljemme kohti kevättalven kirkkaita päiviä,  kohti pääsiäistä ja uuden elämän riemua.

Odotamme talven taittumista, kevään ihmeellistä valoa. Monta kuukautta ovat päivät olleet pimeitä, mutta nyt päivä päivältä valon määrä lisääntyy.

Valo on ihmeellinen asia. Joskus se merkitsee elämän hymyä, toisinaan se vain paljastaa elämän varjot. Hangilla hohtava valo on melkein liian kirkas. Se saa varjot näyttämään synkiltä. Valo voi paljastaa elämässäni sellaisia asioita joita en tahtoisi nähdä, mutta kirkkaassa valossa joudun kasvokkain omien tekojeni, ajatusteni ja valintojeni kanssa. Kevättalven aurinkoiset päivät voivat paljastaa kuinka paljon kaikenlaista likaa on tarttunut elämääni niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Auringon valon paljastamat likaiset ikkunat ja oven pielet  pesaisee äkkiä, mutta likaisten tekojeni ja ajatusten puhdistaminen on paljon työläämpää. Ei se taida edes minulta onnistua.

Jeesus kulki läpi elämän talven, pimeyden ja kuoleman voittaakseen meille valon ja elämän. Se valo tekee nöyräksi, se laittaa ihmettelemään armon suuruutta. Se valo on ihmeellisempi kuin päivän ja yön tai vuodenaikojen vaihtelu.

Rukouksen olkoon: ”Pyhä Jumala, valaise sydämeni. Valaise kaikki toimeni ja askeleeni Sinun valmistamallasi tiellä.”

Sydämissämme armon lupaus jatketaan alkanutta vuotta ja iloitaan valosta.