Etusivu Toiminta

Mietteitä matkalle

MATKAMITTARI

PDF

 

 

Näin vuodenvaihteessa tulee mieleen tarina eräästä pikkupojasta, joka sai keväällä polkupyöräänsä matkamittarin. Se oli hyvin mieluinen lahja. Pojan pyrkimyksenä oli saada kesän aikana mittarin lukema mahdollisimman suureksi. Jokainen ajettu kilometri tuotti suuren tyydytyksen ja oli hienoinen ylpeydenkin aihe. Joka päivä poika tutki mittarin numeroita ja iloitsi niiden kasvamisesta.

 

Tilanne on aivan päinvastainen tarkkaillessamme automme matkamittaria. Numeroiden kasvaminen merkitsee vääjäämättä auton käyttöiän vähenemistä.

 

Jälleen on yksi vuosi takanapäin ja tahdoimmepa tai emme, myös elämämme mittarin lukema suurenee koko ajan. Nuorena ehkä toivoimme kiihkeästi ikävuosien lisääntyvän, mutta tietyn rajan jälkeen jokainen syntymäpäivä kuitenkin muistuttaa psalmin sanoin elinpäivistämme: ”Ne kiitävät ohitse, niin kuin me lentäisimme pois.”

 

Olemme usein kuulleet rukouksen: ”Herra, opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen.” Nuo sanat menevät helposti ohitsemme saaden aikaan vain hetken alakuloisen tunnelman, mutta tämä rukous sopii kuitenkin erinomaisesti jokaiseen aamuumme, jokaiseen syntymäpäiväämme ja jokaiseen alkavaan uuteen vuoteemme.

 

Polkupyöränsä matkamittaria tutkinut poika tiesi myös sen, että tietyn lukeman jälkeen mittari alkaa taas juosta alusta, kun numerot lähtevät toiselle kierrokselle. Mutta tämä ei ole mahdollista ihmisen elämässä. On vain yksi, lahjaksi saatu elämä. Siksi on syytä tänäänkin rukoilla: ”Herra, opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen.”

 

Siunausta tähän päivääsi ja koko uuteen vuoteesi 2010!

 

Anita Honkanen

 

- Administrator   
 
Tapahtumat Diakoniatyö
Mielenterveyskuntoutujien leiripäivä7.9
Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi11.9
Virsilaulutuokio ja hartaus vanhustentalon SPR:n toimitiloissa20.9
Vanhemman väen virkistyspäivä "Mä Jeesuksesta laulan"30.9
Vanhemman väen virkistyspäivä "Kun nuoruuden aika on."28.10
Vanhemman väen virskistyspäivä "Silloin kun se parasta on ollut.."11.11
Vanhusten virkistyspäivä "Minua riisutaan ja majaa puretaan"25.11
Vanhemman väen adventtijuhla9.12
Valitse ryhmä