Mietteitä matkalle

Pohjoisella pallonpuoliskolla eletään juuri nyt vuoden pimeintä aikaa, etenkin täällä napapiirin tuntumassa. Valoa ei juuri auringosta tänne Pohjolaan tule. Tarvitaan keinovalaistusta miltei vuorokaudet ympäri. Sama pätee hengellisen toiminnan kenttään. Jumalan armon auringon loistetta tarvitaan enenevässä määrin. Hengellinen kaamos, pimeys, näyttää pelottavan suurelta. On selvästi havaittava tosiasia, että ihmisen keksimät keinovalot kiinnostavat enemmän kuin evankeliumin Sanan valo ja Kristuksesta loistava kirkkaus. Se on kuitenkin ainoa valo, joka valaisee koko olemuksemme niin, että näemme Sanan valaisemin silmin. Raamatussa sanotaan: ”Sinun Sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus tielläni”. Mitä pimeämpää on, sitä enemmän tarvitaan valoa. Keinovalojen lisäksi tarvitaan aitoa evankeliumin valoa, joka voittaa hengellisen pimeyden. Tämän päivän hengellisellä rintamalla on kaikenlaisia keinovaloja, jotka aikansa loistaneina sammuvat. Ihmisten aikaansaamat valot tällä alueella eivät riitä pitkälle. Ne sammuvat ja ihmiset jäävät pimeään haparoimaan etsiessään tietä iankaikkiseen elämään. Jos valoa ei ole, lopullinen pimeys on koko ajan vaarana. Pimeässä tehdään pimeyden tekoja! Salassa ja pimeydessä tehdyt teot tuhoavat lopulta niiden tekijät. Kristityt saavat valoa evankeliumista ja heidän tehtävänään on loistaa vaikka pieninä tuikkuina ja opastaa vierellä kulkijoita. Pienikin valo näkyy pitkälle, kun se on yhteydessä aitoon valon lähteeseen, Kristukseen. Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman valo”. Tähän valoon on turvallista tukeutua.

HANNU TERVASHONKA