AJANKOHTAISTA:

 

 

 

Diakoniatyö

Diakonia -  tuemme sinua, autamme sinua,

välittämme sinusta

Kun tarvitset apua ja tukea elämäntilanteessasi, sovi kanssamme

tapaaminen vastaanotolle tai kotiisi.

Älä jää vaikeuksiesi kanssa yksin. Rohkene tulla autetuksi.

Voimme neuvotella taloudellisesta tilanteestasi sekä ohjata ja

neuvoa viranomaisten kanssa asioimisessa.

Kaikki keskukstelut ovat luottamuksellisia.

 

Diakoniatyöntekijät:

 

Diakoni Kaisa Käräjämies

Toimipiste seurakuntakeskuksen diakoniatoimistossa (Kirkkoniementie 2). Puhelin: 0400 143 606, s-posti kaisa.karajamies-reinila@evl.fi

Päivystys tiistaisin klo 9-11 diakoniatoimistossa

 

Diakonissa Eija Partanen

Toimipiste Tervaniemen tuvalla (Tervaniementie 1) Puhelin: 0400 143 605,

s-posti eija.partanen@evl.fi

Päivystys torstaisin klo 9-11 Tervaniemen tuvalla

 

Diakoniatyön vastuuryhmä:

Aila Keituri, Riitta Pynnönen, Pentti Rautio ja Tiina Väisänen

 

Talousapu ja -neuvonta

Seurakunnan diakoniatyöllä on mahdollisuus avustaa taloudellisesti akuutissa talousahdingossa.

Keskustelemme ja kartoitamme taloustilanteesi. Talousongelmissa kannattaa ensin ottaa yhteyttä sosiaalitoimistoon. Tapaamisessa tulee olla mukana viimeisimmät tilitiedot ja mahdollinen toimeentulotukipäätös.

 

Ruoka-apua

Voit kysyä kauppojen lahjoittamaa ylijäämäruokaa Myrskylyhdyn päiväkeskuksesta (Kankaistentie 2). Ruokaa jaetaan ma-pe klo 12-14.

 

Keskusteluapua

Kirkon ylläpitämä Palveleva puhelin tarjoaa mahdollisuuden keskustella mieltä painavista asioista luottamuksellisesti nimettömänä vapaaehtoisena toimivan päivystäjän kanssa. Palvelevan puhelimen numero on kaikkialla Suomessa 01019-0071.

Päivystysajat:

su-to klo 18-01, pe-la 18-03

Voit keskustella myös seurakunnan työntekijöiden kanssa.

(Linkki yhteystietoihin)

 

Diakonian ryhmätoiminta

Seurakunnan diakoniatyö tarjoaa toimintaa eri ryhmille mm. virkistys- ja leiripäiviä.

Kirkonkylän virkistyspäivä kokoontuu seurakuntakeskuksen yläsalissa kerran kuukaudessa torstaisin klo 12 alkaen. Ruokailu 6 euroa, ohjelma ja kahvi.

Ikäihmisten virkistyspäivät pitäjillä (Ruokomäki, Vuojalahti, Hokka, Istruala-Laitiala) kerran kuukaudessa. Lisätiedot diakoni Kaisa Käräjämieheltä.

 

Osallistu ja toimi

Olet tervetullut mukaan diakonian vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoisena voit toimia muun muassa ystävänä lähimmäiselle, yhteisvastuukerääjänä, laitosvierailijana tai emännän apuna virkistyspäivissä.

Jos vapaaehtoistoiminta kiinnostaa sinua, ota yhteyttä diakonissa Eija Partaseen tai diakoni Kaisa Käräjämieheen.

=================================================================

DIAKONIAN SATAVUOTISJUHLAA VIETETTIIN SUNNUNTAINA 24.9.2017


Kangasniemen kunnallislehden artikkeli:
Teksti: Arja Hokkanen 
DIAKONIATYÖN JUHLAVUOSI KANGASNIEMELLÄ

 

Ensimmäinen diakonissa päätettiin palkata Kangasniemen seurakuntaan sata vuotta sitten. Anna Korhosen jälkeen tehtävää on hoitanut kaksitoista diakoniviranhaltijaa.

Diakoniatyö eli rakkaudenpalvelu heräsi Kangasniemellä 1900-luvun alussa. Seurakuntaan perustettiin diakonaattiyhdistys, joka vuonna 1917 teki päätöksen diakonissan palkkaamisesta. Tehtävään valituksi tullut aloitti työnsä Anna Korhonen seuraavana vuonna. Hän kiersi ympäri pitäjää auttamassa sairaita, köyhiä ja muita avun tarpeessa olevia. Diakonaattiyhdistys hankki ja valmisti vaatteita sekä keräsi viljaa vähävaraisille. Tällainen apu oli tarpeen erityisesti 1930-luvun alun pulavuosina. Esimerkiksi jouluna 1931 Kangasniemen seurakunta jakoi vaate- ja ruoka-avustuksia noin 200 perheelle. Vaatetusapu jatkui sotien jälkeenkin. Lähetysompeluseurojen ohella Kangasniemellä pidettiin myös diakoniaompeluseuroja.

Kirkkoherra Matti Tukia kuvaili vuonna 1972 lähetys- ja diakoniapiirien toimintaa seuraavasti: ”Näissä piireissä tehdään jatkuvaa uutteraa hiljaista työtä, josta kukaan ei toivo itselleen mitään hyötyä, vaan ihmiset kokoontuvat työseuroihinsa toisten hyväksi. Nämä työillat ovat varsinkin syrjäkylien asukkaille virkistäviä yhdessäolon tilaisuuksia, jotka katkaisevat arjen. Ne ovat eräs mielenterveyden hoitamisen muoto.” Diakoniatyön ensimmäisistä vuosikymmenistä ja sen vastuuhenkilöistä on varsin vähän koottua tietoa. Diakonissoja eli sairaanhoitokoulutuksen saaneita seurakuntasisaria on ollut lukuisia. Eräs heistä on ollut Martta Tukiainen, joka toimi diakonissana ennen sotia kotipitäjässään Harlussa. Kodin jäätyä rajan taakse hän toteutti kutsumustaan Kangasniemellä 1945-1954.

Pitkäaikaisin diakonissa Kangasniemellä on ollut Ritva Alanne. Hän on ehtinyt olla paikkakunnan diakoniatyössä mukana vuodesta 1965 lähtien eli jo yli viidenkymmenen vuoden ajan. Ensimmäiset 37 vuotta työsuhteessa ja viimeiset 12 vuotta vapaaehtoisena. Puoleen vuosisataan mahtuu paljon muutoksia paikkakuntaan kuin diakoniatyöhön liittyen. — 1960-luvulla paikkakunnan kaikki kolkat oli asuttuja, ”savuja” oli yli 10 000. Taloissa asui monta sukupolvea ja lisäksi palvelusväkeäkin, Alanne muistelee. Työ oli monipuolista ja liikkuvaa.  — Sain seurakunnalta luontaisetuna asunnon, polkupyörän ja potkukelkan. Pitempiin matkoihin kuljin linja-autolla. Silloin niitäkin kulki joka suuntaan ja monta kertaa päivässä. Ei ollut mikään konsti käydä lauantaiaamuna kylvettämässä Harjunmaassa halvaantunutta emäntää. Jos hyppäsi klo 7 aikaan lähtevään linja-autoon pääsi palaamaan puoliltapäivin takaisin, Alanne kertoo. Kotikäyntejä oli myös vesimatkojen taakse. Useissa saarissa oli ympärivuotista vakituista asutusta toisin kuin nykyisin. — Silloin matkattiin esimerkiksi Mannilan rantaan linja-autolla ja Matikaisen Einolta mentiin kysymään kyytiä. Kesällä hän tarjosi kyydin moottoriveneellä ja talvella hevosen vetämässä liisterireessä vällyjen alla, hän jatkaa.

Aikaan ennen ambulansseja sairaskyytejä saatettiin ajaa Pynnösen Eeliksen taksimersulla. — Laskettiin etuistuin alas ja sitten paarit mahtuivatkin jo vallan mainiosti autoon. Hoitajalle jäi puolikas takapenkistä. Myöhemmin Reijo ja Raija Partin hankittua oikean ambulanssi suoritettiin silläkin yhdessä monta vaiherikasta kyytiä, muistelee Alanne. Aina ei apu auttanut ja joskus potilaita saatettiin hautaustoimiston kanssa matkaan. Eräs talvinen matka on jäänyt hyvin hänen mieleensä. — Olin kotikäynnillä Rauhajärvellä sairaan vanhuksen luona. Hän kuoli siihen sairasvuoteelleen. Lääkärin annettua lupa kutsua hautaustoimiston väki noutamaan vainaja, oli järjestettävä ensin hevoskuljetus hakemaan ison tien varresta arkku. Taloon ei päässyt autolla. Siinä me sitten tarvoimme lumessa yhdessä Aartialan Martan ja hevosmiehen kanssa. Martta huokaili perässäni, että kyllä sulla on sitten pitkä askel, kertoi Alanne. Vuoden 1968 seurakuntakooste kertoo seurakuntasisaren tehneen 988 kotikäyntiä. Työpiirejä oli ollut 10 ja kerhoja 3. Isompia tapahtumia olivat vanhusten juhla ja äitileiri kesällä. Yhteisvastuukeräystä oli kerätty 2641 markkaa ja vanhuksia muistettu merkkipäivinä.

Ihmisten lisäksi hoidettaviksi tuli joskus tilanteista riippuen eläimetkin. Alanne muistaa lypsäneensä taloissa lehmiä ja antaneensa niille tarvittaessa antibiootit, jos emäntä oli vuodepotilaana eikä talossa navetalle kykeneviä. Suurimpana muutoksena Alanne kertoo aikanaan olleen kansanterveyslain, joka tuli voimaan 1972. Sen myötä terveydenhoito siirtyi kuntien vastuulle. Muutos tapahtui kuitenkin käytännössä vähitellen. Hoitotyökin jatkui, mutta raportointi tapahtui eri paikkaan.

Ryhmätoiminnat lisääntyivät 1970-luvulta alkaen. Erityisesti vanhuksille sekä vammaisille järjestettiin kokoontumisia, retkiä ja leirejäkin. Kunnan kanssa yhteistyössä järjestettiin yhteistyössä kehitysvammaisten kerhoja. Havake eli haja-asutusalueella asuvien vanhusten palvelujen kehittämishanketta toteutettiin yhdessä kunnan ja maatalousnaisten kanssa. Mummon kammari, Tarinatupa ja vanhusten virkistyspäivät ovat olleet varttuneemmalle väelle kohdennettuja projekteja. Lamavuosien myötä työkenttään tuli mukaan velkaneuvontaa, Palveleva Puhelin ja EU-ruokakassien jakoa. Ystävä- ja lähimmäispalvelua seurakunta on toteuttanut yhdessä SPR:n paikallisosaston sekä työttömien toimintajärjestön kautta.

Aino Mannisen vanhustyöhön kohdentaman testamenttilahjoituksen myötä diakoniatyössä on Kangasniemellä ollut vuodesta 2006 lähtien kaksi työntekijää. Viroissa toimivat tällä hetkellä diakoni Kaisa Käräjämies-Reinilä sekä diakonissa Eija Partanen. Heistä Käräjämies-Reinilä vastaa ikäihmisten virkistyspäivistä. Muuten molemmat tekevät paljon samanlaisia tehtäviä eli tekevät paljon ennaltaehkäisevää työtä erilaisissa ryhmissä. Päivystäminen on vain pieni osa työtä. Enemmän jalkaudutaan ihmisten luo kotikäynteinä, vierailuina asumispalveluyksiköihin tai tapahtumiin.

— Tämän päivän haasteena on löytää ja tavoittaa huono-osaiset, tämän ajan köyhät. Mitä on köyhyys tässä ajassa? Luoksemme tulevat "hyväosaiset huono-osaiset", He, joiden hätä lienee suurin, eivät tule. Meidän on verkostoiduttava, mentävä sinne missä ihmiset ovat, tutustuttava heidän elinpiiriinsä ja tultava tutuiksi. Enenevä yhteistyö paikkakunnan eri toimijoiden kanssa ihmisten hyväksi lienee välttämätöntä ja on suuri rikkaus, kertoi Eija Partanen.

Vaikka diakoniatyön historia on ollut vaiherikas ja toteuttamistapa vaihdellut, niin missio pysyy – tehtävänä on tukea, auttaa ja välittää. Olla ihminen ihmiselle.

================================================================

MARJA-LEENA KUITUNEN

Puhe ikäihmisten virkistyspäivänä 16.11.2017

 

Muistelin tätä päivää miettiessäni näiden virkistyspäivien nimihistoriaa. Ihan aluksi ne oli vanhusten virkistyspäiviä sitten vanhemman väen ja nyt ikäihmisten virkistyspäiviä. No tosiasiahan on että sanaa vanhus ei juuri voi käyttää, ihan yhtä luvatonta kuin käyttää sanaa mies ja nainen. Minä en oikein ymmärrä miksi täytyy käyttää jotain kiertoilmaisua kauan eläneestä ihmisestä. Tietysti jokaisella ikäkaudella on oma käsityksensä siitä kuka on vanha ja mikä luku se on numeroina. Siitä sain paljon hyviä todisteita toimiessani lastenohjaajana. Esim. kun täytin 50 vuotta ja tarjosin lapsille vähän synttäriherkkuja kyselin heiltä kuinka monta vuotta mahdoinkaan täyttää. Arvaukset olivat 16-100 vuoden välillä. Toinen tapaus oli kun kiertävään päiväkotiin tuli opiskelija joka oli ollut minun kerhossani pikku tyttönä. Hän tokaisi minut nähdessään:”Voi kauhea oletko sinä vielä täällä töissä, sinähän olit jo ikivanha kun olin kerhossa.Olin silloin n 35 -vuotias. Ja tuolla tapahtumahetkellä 55 -vuotias, siis eläkeikään oli vielä aikaa.

       Vanhalla tarkoitetaan sellaista jolla on paljon ikää, joka on elänyt tai ollut olemassa kauan. Muinaisgermaaneille Wanhö tarkoitti kumarassa, taipuneena olemista, alun perin vääntynyttä ja vinoa. Taipuneena oleminen kertoo kyvystä mukautua ja sopeuta niin kuin vaikkapa ainutlaatuisen kaunis käkkärämänty yksinäisellä tuulelle alttiilla kasvupaikallaan. Ellei puu vuosien saatossa suostuisi taipumaan, mukautumaan ja vääntymään laittaisi myrsky sen nurin eikä se ennättäisi saavuttaa komeaa ulkonäköään eikä arvoituksellisen pitkää ikäänsä.

Hidas kääntyminen kohti annettua elämää ja siihen sisältyvää toivoa on viisautta. Mukautuminen on hiljaista muutosprosessia, jossa luovutaan jostakin että voisi avautua kohti tulevaisuutta. Itse asiassa koko ihmisen elämä on luopumisia täynnä. Luopumaan joudumme ihan lapsesta saakka. Luopumaan rakkaista ihmisistä, kodista, tavaroista, unelmista ja toiveista. Nuorella iällä hyvin usein tulee sitten jotain uutta tilalle, toki on paljon sellaista mitä ei korvaa mikään ei edes aika. Vanhemalla iällä tuntuu että tuota luopumista on aina vaan enenevässä määrin. Toisaalta elämä on opettanut luopumisen taitoa ainakin jossain määrin. Kuitenkin läheisen ihmisen, terveyden, kodin tai minkä tahansa tärkeän asian menetys on aina kova kolhu, jonka jäljet näkyvät rungossa. Elämä pakkaa jättämään jälkensä. Nykymaailma ei oikein tahdo hyväksyä näitä kolhuja, niiden näyttäminen on pyrittävä peittämään hinnalla millä hyväänsä. Tiedotusvälineet on täynnä neuvoja miten voit peittää ikääntymisen merkit ja kolhut pitää kätkeä.

Olishan se ihanaa jos vielä 90 vuotiaana muutokset olisivat lähinnä kosmeettisia pieniä ryppyjä ja ohentuneita hiuksia, mutta kun se elämä menee harvoin niin, tahtoo tulla isojakin muutoksia joille ei voi mitään.

Eihän nuorekkaana pysyminen tietenkään kiellettyä ole, mutta meillä kaikilla on ollut erilainen matka kuljettavana. Olosuhteet ovat olleet jokaisella hyvinkin erilaiset, toisen kuorman painoa voi vain aavistella. Joskus tulee syyllistettyä arviomaan toisen ihmisen elämää ja useimmiten niin, että onpa hänellä helppo elämä. Mummoni sanoi usein, että syömättömän leivän makua ei tiijä, se on hyvinkin totta, vaikka siihenkin tulee syylistyttä että toista ihmistä lohdutellessa tulee sanoneeksi, että kyllä tiedän miltä sinusta tuntuu.

Elämä ei sittenkään liene pelkkää hiljaista rappeutumista ja tuhoutumista vaan myös asteittaista kypsymistä ja muuttumista. Elämää voi tarkastella vastaan otettuna lahjana, joka ajallaan palautetaan antajalle siinä toivossa että arvoitus viimein ratkeaa Olosuhteista huolimatta vastuu elämänlahjan vaalimisesta kannattaa ottaa tosissaan.

Saarnaajan kirjassa on jae ”Ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua”. Ei, ehkä emme käsitä mutta kokonaisuuteen on asettuminen, siihen jolla on alku ja loppu tässä ajassa. Kutsu ajasta ikuisuuteen on tosiasia jokaisen meidän kohdallamme. Emmekä tiedä milloin se tapahtuu. Sitäkään emme tiedä, mitä kaikkea jäljellä olevaan aikaamme vielä sisältyy. Mutta aina on mahdollista toivoa ja yrittää parhaansa, miettiä kiitoslaulua elämästä, jota vielä nyt kannatellaan.

Vanheneminen voi olla paitsi siedettävää myös hauskaa. Onhan se uusien löytöjen aikaa, aivan kuin silloin enne lapsena. Kun oli aikaa istua seuraamassa lintujen pesimäpuuhia, kuulla ja nähdä asioita mitä kiireinen ihminen ei huomaa. Lauleskella, lueskella, vaikkapa maalata tai sepittää runoja. Miten ikäännymme  tai vanhenemme siihen voimme vaikuttaa itse ainakin vähän. Sanon paino sanalla VÄHÄN joihinkin asioihin voimme vaikuttaa, mutta suurimpaan osaan ei. Mutta Jeesuksen vuorisaarnan opetuksen kanssa olen samaa mieltä

Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”

Jokainen ikäkausi on osa suurempaa kokonaisuutta Siksi vanhuuskaan ei ole pelkästään vanhuutta. Siihen kätkeytyvät kokemukset ja muistot lapsuudesta alkaen, siihen kätkeytyy myös tulevaisuus. Avoin mieli antaa mahdollisuuden nauttia pitkän elämänkokemuksen hedelmistä vaikka aivan kaikkea ei jaksaisi edes muistaa.

Iästä huolimatta olemme ikuisesti lapsia vanhemmillemme, rajankin taakse siirtyneille. Olemme ikuisesti lapsia myös taivaalliselle Isällemme joka on luvannut huolenpitonsa päiviemme loppuun saakka. Polvesta polveen piirrämme elämänkaarta näkyväksi ja näin olemme läsnä toisillemme Elämä on kaikenikäisten yhteistä jakamista, vuorotellen kokemista. Jokainen kuljemme oman polkumme päästä päähän.

Helena äiti kuoli ollessaan 56 vuotias. Tärkeimpänä muistona kannan äidin pyyntöä kuolinvuoteellaan:” Vaalikaa rakkauden ketjua.”

=================================================================

NAISTEN PANKKI- 10 vuotta

 

Rahasto kehitysmaiden naisten tukemiseksi

Naisten Pankki on suomalainen vapaaehtoisverkosto, joka kerää varoja kehitysmaiden naisten koulutuksen, toimeentulon ja yrittäjyyden kehittämiseksi. Naisten Pankin työn pääkohteena ovat naiset, joiden omaehtoista ja kestävää toimeentuloa tukemalla paranamme sekä heidän että heidän perheidensä ja yhteisöjensä asemaa. Voimavaranamme ovat lukuisat aktiiviset vapaaehtoiset, osakkaat ja lahjoittajat kautta Suomen. Naisten Pankin rahastoa hallinnoi ja hankkeet toteuttaa Kirkon Ulkomaanapu.

Kerätyillä varoilla rahoitetaan

• Naisten taloudellista toimeentuloa, osaamista ja oikeuksia parantavia hankkeita
• Pienlainoja, ammattikoulutusta ja muuta yrittäjyyteen tähtäävää toimintaa
• Muita uusia, innovatiivisia naisten yrittäjyyteen tähtääviä pilottihankkeita.

Tällä hetkellä Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kahdeksassa kehitysmaassa. Naisten Pankki on suomalainen keksintö. Tule mukaan toimintaan!

Kangasniemen aluesolun kokoukset talvikaudella joka kuukauden ensimmäisenä

maanantaina Tervaniemen tuvalla.